Nahan laatuluokitukset KH Craftingillä

Käytämme nahan laatuluokituksessa asteikkoa I-IV (1-4).

Nahka on luonnontuote ja sellaisena täysin virheetöntä nahkaa ei ole olemassa. Esimerkiksi naudan puolikasta vuotaa ei ikinä voi luokittaa luokkaan 1. Kun taas pienet palat ovat lähes poikkeuksetta luokkaa 1-2. Toisin sanoen, myös 4 luokan vuodassa on isoja paloja 1 luokan nahkaa, mutta nahka luokitetaan aina koko alan mukaan.

Vuodassa arvioitavia virheitä ovat esimerkiksi reijät, värivaihtelut, arvet, itikanpuremat ym eläimien tekemät jäljet, käsittelyssä syntyneet virheet ja eläimen omat epäsäännöllisyydet. Arvioimme myös kokonaisvaikutusta. Mitättömämmätkin virheet ikävästi sijoittuneena estävät vuodan tehokkaan hyödyntämisen, tai estävät isojen laadukkaiden palojen leikkausta.

Haluamme rakentaa luottamusta asiakkaisiimme laatuluokituksiemme suhteen ja rajatapauksissa kallistumme aina huonompaan luokkaa. Erissä joissa on kahta luokkaa, myymme koko erän pääsääntöisesti huonomman luokan hinnalla. Tavoitteemme on että yllätykset laadun suhteen ovat asiakkaillemme aina positiivisia. Kotimaisista parkitsemoista tulevissa nahoissa käytämme parkitsemon määrittämää luokitusta (kun käsitteluvaurioita ei ole syntynyt toimituksessa).

Mikäli olet sitä mieltä että ostamasi vuota ei vastaa sen luokitusta, ota meihin aina yhteyttä. Haluamme ehdottomasti kuulla virhearvioinnista, tutkia tilannetta ja korjata sen asiakkaan hyväksi! Liitä kuvia reklamaation lisäksi mikäli mahdollista. Ilmoita meille aina homeesta nahassa! Reuna-alueita ei aina lasketa luokituksessa, sillä siellä on useimmiten eläimen tai prosessin jälkiä. Arvioimatonta reunaa ei myöskään lasketa myytävään alaan, siksi kokonaisenkin vuodan sinulle myyty ala voi olla leimattua pienempi (asiakasta veloitettu vähemmän kuin vuodan kokonaisala). Vuota ei voi olla pienempi kuin asiakkaalle myyty ala!

Suuntaa-antavat kuvaukset: 

I (1)- Lähes virheetön koko alalta

II (2) - Pieniä virheitä ja poikkeamia, valtaosa alasta käyttökelpoista

III (3) - Kohtalaisesti toistuvia virheitä kuten pienempiä reikiä tai pintavaurioita, enimmäkseen käyttökelpoista

IV (4) - Isoja reikiä (yleensä nylkyvirheitä) tai muita isoja epäsäännöllisyyksiä ja vaurioita, huomattavia alueita vaurioitunutta nahkaa

*Käyttökelpoisella alalla tarkoitetaan aluetta jonka voi korkeillakin laatustandardeilla laittaa tuotteen näkyvimmälle paikalle.

Pyrimme myymään vuodat niin että asiakas näkee kuvan täsmälleen siitä vuodasta minkä on ostamassa. Varsinkin alkutaipaleellamme joudumme kuitenkin listaamaan joitakin tuotteita ilman kuvaa. Näissä tapauksissa kyseessä on kuitenkin laadukas ja luotettavasti luokitetut nahat. Mikäli saapuva nahka on odotettua huonompiluokkainen, otamme yhteyttä asiakkaaseen (ja parkitsemoon).


Vinkki

Jos ostat kasviparkittua nahkaa kuvioitavaksi, punsselikuviointi peittää useimmat virheet vuodasta. Reikiä ja värimuutoksia välttäen, huonompiluokkainenkin nahka saattaa olla priimatavaraa kuviointiin.